anekdootti digirunouden historiasta

Digipoeetta ja teoreetikko Philippe Castellin paljastaa teoksensa Update ! (2008) johdannossa hieman erikoisen taustan runomuodon verkkaiselle vastaanotolle. Siinä on toki muitakin osia, mutta jo tämä ensimmäinen on kerrassaan hilpeä:

1990-luvulla, ennen internetin yleistymistä, erilaisten kohorttien yhteisjulkaisut sisälsivät oheismateriaalina cd-romeja. Niissä oleviin video- ja digirunoihin ei koskaan viitattu. Myöhemmin on paljastunut, etteivät kriitikot / tutkijat tavanneet tutustua niiden sisältöihin. Syy: musiikkilehdistöstä tuttu näytelevy-käytäntö oli opettanut, ettei niissä kuitenkaan ole mitään sen kummempaa.

Laiskuus, nimesi on [jokin kulttuurinen viite, jota en jaksa tarkistaa].

Vispo

”Vispo on homogenisoitu, lämpökäsittelyllä säilyväksi tehty tuote. Siksi se saattaa saostua, jos kaadatte sen jääkaappikylmänä aivan kiehuvan kuumaan tai keittimessä kauan seisoneeseen (happamaan) kahviin. (…)

Vispo säilyy parhaiten pimeässä.”

(kuvat suurenevat)

Siru Kainulainen ja Riikka Pelo keskustelivat uuden vuoden päivänä radiossa (yle 1) Puhekuplista, Anja Erämajan kokoelmasta Kuuluuko tämä teille, Satu Mannisen kokoelmasta Sydänfilmi, ja Jarkko Tontin kokoelmasta Jacasser.

linkki

lsd:stä runoudessa (saroyan)

Kuulin viikonloppuna coolin gentlemannin, Tapani Takan, antavan hienon selityksen Aram Saroyanin hieman köykäiseltä tuntuneelle minimalistiselle runolle:

How strange
moneys is on
L.S.D.

Vain yhtä merkitystä tarjoavan lukutavan rinnalle jäsentyy yhtä ja toista, kun nyt tietää että L, S & D olivat englantilaisen rahan lyhenteitä vuoteen 1971 saakka.

L – punta
S – shillinki
D – penni

(Opetus: pitäisi muistaa luottaa etteivät runoilijat ole koskaan noin tyhmiä, tyydy noin ilmeiseen.)

seurausleikki

Pyydä vastaantulijalta ohje paikkaan jota kaupungissasi ei oikeasti ole, mutta voisi olla. Seuraa neuvoja eräänlaisena vapaarytmisenä oodina sille, ettei omaa tietämättömyyttä kehdata myöntää. Toista kunnes löydät jotain. Löydät jotain.

Koristeettomalle yölle (René Char)

René Char: Koristeettomalle yölle

.

Katsoa kuoliaaksi piestyä yötä; vaalia kykyä selviytyä.

.

Yössä runoilija, draama ja luonto ovat yhtä, mutta syöksähdellen,
kukin pyrkien itseensä.

.

Yö kantaa ravintoa, aurinko jalostaa ravitun.

.

Yön sisällä oppiaikamme on palvella toisia, toiseuksia, itsemme jälkeen.
Hedelmällinen on tämän suojeluksen raikkaus.

.

Äärettömyys tekee hyökkäyksen jolta pilvi pelastaa.

.

Yö liittää itsensä mihin hyvänsä sellaiseen hetkeen elämässä,
joka kokee olevansa valmis päättymään keväällä, lentämään myrskyn mukana.

.

Yö sävyttyy ruosteenpunaiseksi kun se myöntyväisenä raottaa meille
puutarhansa rautaristikot.

.

Yön elinvoimaan verrattuna uni on vain aavemaista jäkälää.

.

Yön sydäntä ei saisi syleillä. Sen mikä vallitsee tulisi antaa olla epäselvä
pimeys jossa aamun punerrus hioutuu.

.

Yö seuraa vain itseään. Auringon kellotorni ei ole kuin yön uteliasta suvaitsevaisuutta.

.

Meidän mysteeriemme uusiutuminen on yö, joka ottaa huolehtiakseen siitä;
yö toteuttaa valittujensa puhdistautumisen.

.

Yö hävittää ihmisten typerän menneisyyden, kallistaa kääntöpeilinsä
nykyhetkeä vasten, asettaa epävarmuuden tulevaisuuteemme.

.

Minä täytyn taivaallisesta maasta.

.

Oi täysinäinen yö, jossa suloton uni ei räpyttele enää silmiään,
säilytä elävänä se mitä rakastan!

.

sääret polveutuvat reisistä

esseeruno #1 (perjantai-ilta)

Mallarmé uudisti suhdettamme runouteen ja kieleen luultavasti enemmän kuin kukaan. On suorastaan suloista kuinka häneen moniin, moniin, moniin, no niin: leipätöihinsä kuului myös La Dernière mode -muotilehteen kirjoittaminen. Tässä toimessa hän sai vastataakseen lukijakirjeisiin, joissa syntaksin punainen lanka ei karkaile lauseopin, ladonnan tekstuurit ei proosallisen arkipuvun kaavoista,

esimerkiksi

Naisten pyöräilyvaatetuksesta

Kysymys: Kumpaa sinä suosittaisit kauneuden, terveyden ja edustavuuden kolminkertaisesta näkökulmasta: hametta vai maskuliinisia vetimiä?

Vastaus: Kohtaan kysymyksesi kuin kohtaisin ratsaille nousseen naisen, satunnaisena ohikulkijana: mikäli heidän tarkoituksenaan on näyttää hieman jalkaa, suosisin sellaista naiselliset piirteet säilyttävää hametta jossa helmaa on hieman nostettu, en poikamaisia housuja. Sellainen häikäisee minut, tyrmää, lävistää minut.

William C. Carter on puolestaan käsitellyt kekseliäässä kirjassa The Proustian Quest erilaisten teknisten sovellusten (valokuvaus, puhelin) vaikutusta kirjallisuuden kerrontaan ja metaforiin. Hän analysoi Proustin romaanitaiteen avulla myös edellä mainitun polkupyöräilyn merkitystä nuorille naisille, tai oikeastaan ”nykykulttuurille” jossa nuoret naiset muodostavat polkupyöräilyn kautta kokonaan uudenlaista olemisen tapaa. Menopelin avulla naisista tulee aiempaa enemmän subjekteja. He esimerkiksi ohjaavat pyörää itse, omien valintojensa myötä, kehittyvien taitojensa antamalla määrätietoisuudella. Aiemmin naisten osana oli olla – ehkäpä yläluokkaista ratsastusharrastusta lukuunottamatta – aina kyyditettävä ja siten riippuvainen osapuoli.

Pyöräily myös kehitti naisten lihaksia, niin että heidän oli helpompi (niin halutessaan) vastustaa ”vain pientä suudelmaa” pyytäviä viiksiniekkoja.

Nykyinen pyöräilymuoti, pyöräilijän asentoa myöten, tuo näkyviin hamettakin paremmin näitä kiinteitä ja voimistuneita lihaksia… eivätkä nämäkään piirteet jää kirjallisuudelta huomaamatta, huonolta, elokuvalta:

(kuva ja teksti ovat ristiriidassa. mutta kuva ja teksti eivät ole ristiriidassa. itsetietoinen ilme.)

Esa Mäkijärven kritiikki Puhekuplista

Kiiltomadossa

Runoudessa asuttaa vain alueita joilta pakenee, luo vain teokset joista riistäytyy irti, vain hävittäessään ajan voi lähetä jotain joka kestää.