Digipoeetta ja teoreetikko Philippe Castellin paljastaa teoksensa Update ! (2008) johdannossa hieman erikoisen taustan runomuodon verkkaiselle vastaanotolle. Siinä on toki muitakin osia, mutta jo tämä ensimmäinen on kerrassaan hilpeä:

1990-luvulla, ennen internetin yleistymistä, erilaisten kohorttien yhteisjulkaisut sisälsivät oheismateriaalina cd-romeja. Niissä oleviin video- ja digirunoihin ei koskaan viitattu. Myöhemmin on paljastunut, etteivät kriitikot / tutkijat tavanneet tutustua niiden sisältöihin. Syy: musiikkilehdistöstä tuttu näytelevy-käytäntö oli opettanut, ettei niissä kuitenkaan ole mitään sen kummempaa.

Laiskuus, nimesi on [jokin kulttuurinen viite, jota en jaksa tarkistaa].

Mainokset

Albert Camus oli ehtinyt jo ostaa junalipun Vaucluse’istä Pariisiin, kun hän teki viimehetken päätöksen ja hyväksyi Michel Gallimardin ehdotuksen yhteisestä autokyydistä. Se päättyi kolariin jossa molemmat menehtyivät.

Kuinka monta kertaa ennen omaa kuolemaansa kaksikymmentäkahdeksan vuotta myöhemmin René Charin on täytynyt muistaa, että Camus ja Gallimard pyysivät häntä jakamaan kyydin. Char koki, että autossa olisi ollut liian ahdasta.

(David Markson: The Last Novel)