René Char: Koristeettomalle yölle

.

Katsoa kuoliaaksi piestyä yötä; vaalia kykyä selviytyä.

.

Yössä runoilija, draama ja luonto ovat yhtä, mutta syöksähdellen,
kukin pyrkien itseensä.

.

Yö kantaa ravintoa, aurinko jalostaa ravitun.

.

Yön sisällä oppiaikamme on palvella toisia, toiseuksia, itsemme jälkeen.
Hedelmällinen on tämän suojeluksen raikkaus.

.

Äärettömyys tekee hyökkäyksen jolta pilvi pelastaa.

.

Yö liittää itsensä mihin hyvänsä sellaiseen hetkeen elämässä,
joka kokee olevansa valmis päättymään keväällä, lentämään myrskyn mukana.

.

Yö sävyttyy ruosteenpunaiseksi kun se myöntyväisenä raottaa meille
puutarhansa rautaristikot.

.

Yön elinvoimaan verrattuna uni on vain aavemaista jäkälää.

.

Yön sydäntä ei saisi syleillä. Sen mikä vallitsee tulisi antaa olla epäselvä
pimeys jossa aamun punerrus hioutuu.

.

Yö seuraa vain itseään. Auringon kellotorni ei ole kuin yön uteliasta suvaitsevaisuutta.

.

Meidän mysteeriemme uusiutuminen on yö, joka ottaa huolehtiakseen siitä;
yö toteuttaa valittujensa puhdistautumisen.

.

Yö hävittää ihmisten typerän menneisyyden, kallistaa kääntöpeilinsä
nykyhetkeä vasten, asettaa epävarmuuden tulevaisuuteemme.

.

Minä täytyn taivaallisesta maasta.

.

Oi täysinäinen yö, jossa suloton uni ei räpyttele enää silmiään,
säilytä elävänä se mitä rakastan!

.

marraskuu 12, 2009


Runoudessa asuttaa vain alueita joilta pakenee, luo vain teokset joista riistäytyy irti, vain hävittäessään ajan voi lähetä jotain joka kestää.

Albert Camus oli ehtinyt jo ostaa junalipun Vaucluse’istä Pariisiin, kun hän teki viimehetken päätöksen ja hyväksyi Michel Gallimardin ehdotuksen yhteisestä autokyydistä. Se päättyi kolariin jossa molemmat menehtyivät.

Kuinka monta kertaa ennen omaa kuolemaansa kaksikymmentäkahdeksan vuotta myöhemmin René Charin on täytynyt muistaa, että Camus ja Gallimard pyysivät häntä jakamaan kyydin. Char koki, että autossa olisi ollut liian ahdasta.

(David Markson: The Last Novel)

On todennäköisempää, että riimi antaa (kirjallisen) ”ajatuksen” kuin että löytäisi ajatuksiinsa sopivia riimejä.

elokuu 11, 2009

Runoutta ei ole olemassa. On vain runoja.

heinäkuu 3, 2009


Runous on vakiintumaton olemus – vaeltava aave – joka jatkuvasti etsii itselleen ruumista kielestä.

(huom. tämä löytyi hieman aavemaisesti erään paperin reunasta, mutta sen alkuperäisen laatijan nimi ei ole vakiintunut muotoon josta saisin enää selvää)

kesäkuu 26, 2009


Maailma on äärettömistä merkityksistä koostuva labyrintti, jonka läpi vain runouden sokea visionäärinen myyrä voi edes pienellä todennäköisyydellä tunkeutua.

kesäkuu 26, 2009


Ymmärrän tarvetta yksinkertaistaa, mahduttaa kaikki yhteen, kun on tehtävä jokin päätös. Ihminen etääntyy ikävöiden labyrintistään. Vuosituhantiset myytit estävät häntä poistumasta.

kesäkuu 20, 2009


Runoilijan tulisi jättää vain jälkiä käynnistään, ei todisteita. Ainoastaan jäljet johdattavat uneksimaan.

kesäkuu 20, 2009


Runoilijoiden ja kuvataiteilijoiden yhteisöllinen tehtävä on lakkaamatta suunnitella ja leikata uudelleen niitä kuoseja joilla luonto verhoutuu silmiltämme.