anekdootti digirunouden historiasta

Digipoeetta ja teoreetikko Philippe Castellin paljastaa teoksensa Update ! (2008) johdannossa hieman erikoisen taustan runomuodon verkkaiselle vastaanotolle. Siinä on toki muitakin osia, mutta jo tämä ensimmäinen on kerrassaan hilpeä:

1990-luvulla, ennen internetin yleistymistä, erilaisten kohorttien yhteisjulkaisut sisälsivät oheismateriaalina cd-romeja. Niissä oleviin video- ja digirunoihin ei koskaan viitattu. Myöhemmin on paljastunut, etteivät kriitikot / tutkijat tavanneet tutustua niiden sisältöihin. Syy: musiikkilehdistöstä tuttu näytelevy-käytäntö oli opettanut, ettei niissä kuitenkaan ole mitään sen kummempaa.

Laiskuus, nimesi on [jokin kulttuurinen viite, jota en jaksa tarkistaa].

Vispo

“Vispo on homogenisoitu, lämpökäsittelyllä säilyväksi tehty tuote. Siksi se saattaa saostua, jos kaadatte sen jääkaappikylmänä aivan kiehuvan kuumaan tai keittimessä kauan seisoneeseen (happamaan) kahviin. (…)

Vispo säilyy parhaiten pimeässä.”

(kuvat suurenevat)

Siru Kainulainen ja Riikka Pelo keskustelivat uuden vuoden päivänä radiossa (yle 1) Puhekuplista, Anja Erämajan kokoelmasta Kuuluuko tämä teille, Satu Mannisen kokoelmasta Sydänfilmi, ja Jarkko Tontin kokoelmasta Jacasser.

linkki